tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Ihanaa joulua!

Kyllä vain Napapiirillä käynti lisäsi joulutunnelmaa entisestään. Rovaniemellä ollaan moitittu keskustasta puuttuvan turisteille suunnatut joulukoristeet ja nähtävyydet. Se kyllä pitääkin paikkansa, koska ainakaan itse en ole keskustasta löytänyt mitään erityisen hienoja joulukoristuksia. Mutta Napapiirillä käynti varmasti korvaa tämän pettymyksen!
Tässä kulkee napapiiri!
Joulukuuset ovat niin kauniisti valaistuja ja koristeltuja, vaikka idea onkin yksinkertainen. Hugo oli myös mukanamme, kun liikuttiin siihen aikaan, ettei napapiirillä juuri muita meidän lisäksi ollut. Hugolla pelotti kauheasti suuret lumiukot ja niille piti oikeen muristakin :)
Tässä kuvassa kuitenkin poseerataan uljaana ja juuri koettu kauhu jättiläislumiukon kanssa on piilotettu visusti.
Lämmintä Joulua!

Tule jo joulu kultainen (..vai hopea)

Kyllä nyt on jo helpottunut olo kun viimeinen työpäivä ennen joulua on takana. Kyllä on nämä jouluhösötykset vaatinut veronsa. Mutta nyt onneksi kaikki on valmista. Joulukuusikin on koristeltu. Tänä vuonna innostuttiin sitten musta-hopeasta koristelusta, joten kaikki joulukoristeet menivät uusiksi. Viime vuotiset kultaisethan eivät enää missään nimessä kotiimme sopineet. Ollaanhan me sentään viime joulun jälkeen muutettukkin :)Isäni kanssa sovittiin, ettei mitään lahjoja ostella, joten leivoimme hänelle juustokakun. Joka sitten tietenkin koristeltiin ihanan lapsellisesti nomparelleillä.
Kinkku on uunissa ja sekahedelmäsoppa on aamuksi tehty valmiiksi. Enää ei kun vaan odottelemaan aattoaamua. Ajateltiin tässä kuitenkin vielä lähteä käymään napapiirillä ihastelemassa ihania jouluvaloja, jotta pääsis vielä hieman enemmän joulutunnelmaan!

Kynsihommia

Oih! Sain hellulta 'pikkujoululahjaksi' noin viikko sitten tällaisia kaikkia ihania kynsikoristeita. Paljon kaikkia ihania tarroja ja pikku hiluja geeliin laitettavaksi. Näitä onkin jo päästy kokeilemaan.Ja tässä on itse tekemäni omat kynteni, näin joulukuosissa. Kynsissä on siis hopeaa ja punaista hilettä. Olen niin kaiken kimaltavan perään, että näitä on kiva itsekin katella :)
Olen tehnyt jo muutamalle ystävällenikin kynnet. Tässä työkaverini kynnet. Ihan tyytyväinen olen, vaikka harjoitusta vielä tarvitaan.

Hankalia valokuvattavia...

Nuo koirat nimittäin! Ei koskaan niistä saa täysin onnistuneita kuvia, ehkä vika tosiaan on kameran tällä puolen, eikä malleissa. Kauniita ne ainakin ovat. Tässä Hugo ystävänsä Masterin kanssa ulkoilemassa. Suhtkoht onnistunut kuva kaveruksista.
Tässä sitten ei niin onnistunut otos :) Masteri haaveilee jo ihan muusta: 'Jospa tästä lähtisin juoksentelemaan tuonne pellon toiselle laidalle.' Hugolla taas on nuuska huulessa ja taitaa odotella jo palkkaansa raskaan kuvausepisodin jälkeen.

Ja tässä olikin jo liian iso poppoo kuvattavaksi, vaikka kuinka yritettiin ja pelissä oli parhaimmat namit. Taitoa ja treeniä tarvitaan vielä paljon :)

keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

Lumihiutaleita

Olen innostunut virkkaamaan lumihiutaleita joulukoristeiksi ja ajattelinpa jos niitä voisi hyödyntää myös joululahjoihin. Toisaalta nuita voisi liimata myös joulukortteihin. Hmm... Nuo on kuitenkin tärkätty vesi-sokeri-perunajauho-seoksella. Tällä konstilla hiutaleiden kuivumiseen menee tolkuttoman kauan, joten kokeilin liima-vesi-seosta. Tällä konstilla saa ehkä paremman lopputuloksen ja huomattavasti nopeammin.
Olen työkaverini kanssa ostanut itselle rakennekynsivehkeet ja nyt sitten saadaan ihan itse taiteilla kynsiä. Minä kun olen tällainen värkkääjä, niin tämä hommahan on minulle aivan omiaan. Ongelmana vaan on se, että nyt haluttaisi koko ajan olla tekemässä itselle uusia kynsiä. Tässä kuitenkin tämänhetkiset kynteni.

Oltiin Hugon kanssa eilen kylässä ystäväni luona. Heillä on ihana labbispentu Manu. Tässä pojat pistävät parastaan! Siis tässä kuvassahan ei tosiaankaan ole kyse mistään herkuilla lahjomisesta. Pojat vaan aina ovat näin nätisti keskenään. Ei ne koskaan rieku ja riehu keskenään, eivätkä varsinkaan paini :) Istuvat aina kyläilyn ajan tälleen nätisti vierekkäin!Huomenna Hugo pääseekin aamusta riehumaan toisen labbiskaverinsa kanssa ulos.

sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008

Itsenäisyyspäivän pippalot

Itsenäisyyspäivänä vietimme ystävien kanssa pikkujouluja syöden ja juodenkin hyvin. Singstar saatiin lainaan ja sitä laulettiinkin koko ilta. Etupihalle sytytettiin isoista säilykepurkeista tekemämme lyhdyt toivottamaan juhlijat tervetulleiksi.Ja takapihalle tehtiin jäälyhdyistä pieni pyramidi. Jäälyhdyt saatiin kuin saatiinkin varjeltua lämpimiltä vesikeleiltä. Itsenäisyyspäivänä olikin sopivasti pakkasen puolella, joten voitiin lakata suremasta sulavien lyhtyjen puolesta.

Ja näin hienolta herkkukauttauksemme näyttivät. Tarjolla oli luumuhyrriä, juustokakkua, suklaata, pipareita, cocktailtikkuja... Ja tietenkin glögiä.


Ja itsenäisyyskynttilät kuuluivat tietenkin asiaan.Oli kyllä mukava ilta. Välillä kannattaa nähdä vaivaa bileiden järjestelyissä.

perjantaina, joulukuuta 05, 2008

Joulun odotusta

Kylläpäs syksy on mennyt nopeasti ja joulukin jo kolkuttelee ovella. Olen ollut ahkera opiskelija tänä syksynä ja kyllä vain opiskelu on maistunut yllättävän hyvin edellisen laiskan opiskeluvuoden jälkeen. Nyt on taas motivaatiota! Pienten tietokonevaikeuksien takia ei ole tullut blogia päiviteltyä, koska uudella koneella kuvien käsittely tuntui niin hankalalta.

Tänä jouluna olen ollut kauhean innostunut kaikista joulukoristeista ja olen niitä itsekin väkerrellyt jonkun verran. Ensimmäisenä esittelyssä 'himmeli', joka on tehty yksinkertaisesti kahdesta ristiin laitetusta oksasta. Ne sitten maalattiin hopealla spray-maalilla (hellu teki sen) ja sitten vain sidoin kaikkia nättejä koristeita niistä roikkumaan.


Sitten on tehty myös tälläinen valo-oksa. Metsästä vain haettiin sopivanlainen, omaa silmää miellyttävä oksa ja sekin maalattiin hopealla. Jääkukkavalot kiinnitin oksaan nippusiteillä. Tähän oksaanhan voisi vielä lisätä joulukoristeita roikkumaan, mutta en omista varastoistamme löytänyt mieleisiä tähän viritykseen. Kelpaa kyllä ihan tällaisenaankin.

Viimeisenä sitten jo aiemmin syksyllä tehty pajukartio. Siinä on vain laitettu nippuun suoria pajunoksia, joita takapihaltamme löytyi. Sisälle tein ensin pienemmän, lyhyemmistä pajuista tehdyn nipun, jonka päälle sitten ladottiin pidemmät oksat. Ja juuttinarulla vain koko homma kasaan ja pari käpyä koristamaan!

Saa nähdä mitä kaikkea joulukoristuksia sitä vielä ehtisi värkkäämään! Onhan tässä aikaa.

lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Haaveilua...

Ohhoh! Kylläpäs on kulunut aikaa viime postauksesta. Aika on kulunut pitkälti töissä ja sitten yliopistolla luennoilla ja esseetä kirjoitellen. Lenkkeilemäänkin ollaan kovasti yritetty alkaa. Ja Hugon kanssakin ollaan harjoiteltu pyöräilyä, että saisi poika vähän reippaampia juoksulenkkejä. Ihan hyvin meidän lenkit on alkaneet sujumaan, eikä olla nurin menty vielä kertaakaan. Meillä on semmonen pyörään kiinnitettävä juoksupringerkin olemassa, mutta jostain syystä tavallisessa hihnassa juokseminen pyörän sivulla onnistuu paljon paremmin. Eli jatketaan siis niin ja heitetään springer varastoon.

Ja niitä haaveiluja... Joo kauhea matkakuume on taas! Ja meillä molemmilla vielä. Olisi niin mukava päästä talvilomalla käymään jossakin lämpimässä paikassa, ihan vaikka rantalomalla. Arabiemiraatteja ollaan nyt mietitty ja innolla tutkittu nettiä. Sinne pääsisi suhteellisen edulliselle lomalle viikoksi. Hellun uuden työpaikan takia ei kuitenkaan vielä olla uskallettu varata matkaa, ennen kuin saadaan jonkinlaista varmuutta loman mahdollisuudesta. Tässä vähän fiilistelyksi muutamia kuvia Dubaista ja sen lähistöltä!Nyt taas vaihteeksi valmistautumaan töihin lähtöön. Onneksi ei ole koko päivää töitä. Leppoisa lauantaipäivä! Toivon mukaan.

maanantaina, syyskuuta 08, 2008

Mökkeilyä ja retkeilyä

Olipa kyllä mukava ja rentouttava viikonloppu. Kyllähän se aina piristää ja pääsee irtautumaan arjesta ihan erilailla, kun pääsee jonnekkin hetkeksi kotipiiristä. Hugokin nautti kyllä täysin rinnoin mökkeilystä, ei paljon mökissä sisällä viihtynyt. Luonnon helmassa on niin paljon tutkittavaa pienelle kultaisellenoutajalle. Tässä kuvassa Hugo tarkkailee mökin pihalla.
Kävimme sunnuntaina katselemassa Auttikönkään hienoja maisemia. Nämä kaksi seuraavaa kuvaa ovat otettu samalta sillalta. Toiselle puolella kun katsoo, näkyy näin tyyni ja rauhallinen maisema.


Toisella puolella taas pauhaa 16 metriä korkea putous. Putouksen vieressä kulkee vielä uittoränni, missä uittopuut kuljetettiin.

Reitin varrella on myös jylhiä rakoilleita graniittikallioita.

Auttikönkään alueella on useita saksalaisten juoksuhautoja ja taisteluasemia. Tällä alueella ei kuitenkaan varsinaisia taisteluja ole käyty.
Tässä vielä kuva mökkimme lähettyviltä, kalastelupaikkoja.



Ja tässä väsynyt kultainen, kun pääsimme kotiin. Hugo oli niin väsynyt mökkeilystä, että nukkui koko yön niin sikeästi, ettei tainnut juuri paikkaakaan vaihtaa.Tässä vielä tämän päivän löytöjä kirpputorilta ja eurokankaasta. Napit, pikkubilelaukun ja langan löysin kirpparilta ja kankaat eurokankaasta (6metriä). Kaikille näille kertyi hintaa yhteensä 11,50€!

perjantaina, syyskuuta 05, 2008

Minun marinat on kuultu

Hellulle soitettiin tänä aamuna, että hän on saanut hakemansa työpaikan! Yay! Joku on siis kuullut marinani tai lukenut sen täältä :D Voi mikä riemu meillä syttyi kun hellu päätti puhelunsa, johon unisena sängyn pohjalta vastasi. Taisipa ehtiä vielä ennen puheluun vastaamista tokaista pessimistiseen tyyliinsä, että no nyt ne soittavat, etten saa sitä paikkaa :) Pessimisti ei pety! Tämä kyseinen työpaikka on vielä parempaa kuin mitä uskalsimme toivoa, hellun uran kannalta aivan unelma. Parannus edelliseen työpaikkaan on suuri. Eli tämä on kyllä kaikin puolin lottovoitta! Nyt on ihana lähteä viikonloppuna mökille! Onnea rakas!!

keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Kirpputorihommia

Nyt tällä hetkellä meillä taistellaan alakuloisuutta vastaan näköjään ihan molempien puolelta ja yritetään säilyttää positiivinen usko siihen, että hellu saisi pian töitä. Kyllä minä ainakin uskon niin ja niin tekee hellukin, mutta eihän se joka hetki ole helppoa, vaikka vasta kolmas työttömyyspäivä on menossa. Mutta kukapa sitä haluaisi olla päivääkään työttömänä. Jotenkin muutenkin on yleinen fiilis ollut tällä viikolla vähän apea. En tiedä johtuuko syksyn tulosta vai mistä... Ehkä nyt vain on tällainen viikko. Täytyy vain ottaa itseä niskasta kiinni.

Onneksi viikonloppuna lähdemme minun sukuni mökillä serkkuni ja hänen hellunsa kanssa. Tämä on kyllä oikein tervetullut piristys nyt tähän hetkeen. Mökki on ollut jotenkin aina minulle sellainen tärkeä paikka ja sieltä on paljon hyviä muistoa lapsuudesta. Tämä on itseasiassa ensimmäinen kerta elämässäni kun me serkukset menemme keskenään mökille. Mukana ei ole vanhempia tai isovanhempia, niin kuin olemme aina nuorempana käyneet porukalla. Tiedossa siis varmasti erilainen mökkireissu.

Mutta onhan tässä tällä viikolla ollut ihan mukaviakin puuhailuja eli kirpputoritavaroiden laittamista ja hinnoittelua. Ihanaa saada kaappeihin tilaa ja päästä eroon turhanpäiväisestä roinasta. Yritän nyt oikeen reilulla kädellä laittaa kaikkea turhaa pois, pääasiassa vaatteita. Hellu se oikeastaan tässä asiassa on hankalampi pala, kun se ei mitään raskis laittaa pois. Maanantaiksi pitäisi siis tavarat olla valmiina. Parempi laittaakin ne nyt viikolla, koska viikonloppu menee mökillä

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Tylsä päivä

Sepä hyvinkin ja tiedän kyllä mistä se johtuu. No siittä kun nukuttiin ihan liian pitkään vapaapäivänä. Kello taisi olla jo puoli yksitoista kun noustiin ylös. Ihan sinnillä vaan nukuttiin niin pitkään vaikka miekin kävin hereille jo monta kertaa aiemmin. Ja sitten kun on nukkunut omasta mielestään liian pitkään tuntuu siltä, että koko päivä on mennyt pilalle eikä enään ehdi tekemään mitään. Oi voi onhan meilläkin ongelmat :)

Ollaan me sentään saatu tänään tehtyä kanille aitausta ja ajattelinkin eilen, että olisin voinut laittaa tekeleestä sitten tänne kuvan. Noh, työn laatu olikin sitten sitä luokkaa, että kuvat jäi ottamatta. Meillä oli taas monta kertaa käytännössä huonoksi koettu taktiikka nimeltään tee-ensin-mieti-sitten. Tätä voitaisiin muuten kutsua myös kantapään kautta oppimiseksi, mutta ilmeisesti me ei olla lukuisista sähellyksistä huolimatta opittu, että kannattaa tutkia ennen ku hutkii! No mutta aitauksen käyttäjä oli kuitenkin tyytyväinen kun pääsi popsimaan varpuja ja korsia. Eikä se tainnut kovinkaan arvostella vinossa sojottavia aitatolppia :)

Tästä päivästä viisastuneena huomenaamulla herätäänkin ajoissa, jotta ehtii jotain järkevää tehdä ennen töihin lähtöä. Saunasta ainakin pitäisi saada kuvia, koska olen luvannut jo aivan liian monta kertaa työkaverini miehelle näitä kuvia toimittaa.

Laitetaan kuitenkin tähän tylsään päivään hyvää musiikkia. Aina niin energinen Disco Ensemble:

sunnuntaina, elokuuta 31, 2008

Juhlat on juhlittu

Olipas mukavat inkkari-länkkäribileet eilen! Juhlien järjestäjät olivat kyllä nähneet suuren vaivan juhlien järjestelyissä ja koristeluissa. Juhlat olivat siis ulkona, minne oli pystytetty suuri saluunateltta tietenkin bileiden teemaan sopivasti. Ja illan ohjelmakin oli onnistunut, muun muassa paintball-aseilla ammuntaa, härän lassoamista, karaoke ja lyhyitä sketsejä. Ihanaa, että ihmiset haluavat järjestää näin ihania juhlia. Ja mikä parasta, jokainen vieras oli pukeutunut teemaan sopivasti. Oli cowboyta, inkkareita, länkkäreitä, salunahutsuja jne.

Tänään tein kirpparilta edullisen löydön siinä toivossa, että pääsisin vielä joskus lomalle jonnekkin lämpimään. Minullahan on aina reissussa rakko-ongelma. Aina tulee enemmän kuin yksi rakko jalkoihin vaikka mitkä kengät olis. Nämä sandaalit tuntuivat todella pehmoisilta jalassa ja näyttivätkin ihan mukavalta. Näillä varmasti voisi kävellä pitkiä päiviä. Eikä hintaakaan ollut kuin 1 euro. Jos nyt ei ihan tämän vuoden puolella enää minnekkään lämpimään päästä, niin voin kuitenkin näitä käyttää töissä ja haaveilla reissusta. Ja Hugo toimi hienosti kenkien esittelijänä.Perjantaina kävin huollattamassa rakennekynnet ja nyt laitettiin vähän syksyn ruskan värejä.
Alla ranskalainen manikyyri ja koristelut on tehty foliolla ja hileillä. Kiitos taas Marinalle!

Huomenna meillä olisikin suunnitelmissa väkertää kanille ulkoiluaitaus. Kunnollinen sellainen! Ihanaa kun olemme molemmat vapaalla huomenna. Hellu on maanantaina ensimmäistä päivää työttömänä, eli oikeastaan kyse ei nyt mistään vapaapäivästä ole. Mutta positiivisin mielin tässä ollaan ja toivotaan, että pian löytyy töitä.

perjantaina, elokuuta 29, 2008

Pikku pikkuinen saapui meille tänään

No nyt on uusi pieni ja sievä lelu saatu meillekin. Kyllähän tämä on ihan ehdoton eikä millään oltaisi ilman tätä pärjätty :D Jospa tämä toisi minulle hieman opiskeluintoa tai pääsenpä ainakin luennolla päivittelemään blogia. Uskoisin, että tästä on myös hyötyä muistiinpanojen teossa.
Ihmeen helppo tämän kanssa oli päästä alkuun, jopa minä onnistuin siinä ilman hellun apua. Koko prosessi laatikon purkamisesta nettiselaimen aukaisuun kesti vain arviolta 10 minuuttia. Toivottavasti tämä on käytössäkin yhtä näppärä.

torstaina, elokuuta 28, 2008

Hapsuja, hapsuja

Täällä meidän pikku kodissa on tänään ja eilen ollut pieni intiaanivaatetehdas. Juuri yksi 'vapaaehtoinen' intiaanivaateompelija (=äitini) lähti ommeltuaan kaksiin housuihin eilen illalla hellun kanssa leikeltyjä nahkahapsuja. Hellukin leikkasi oikeen reippaasti hapsuja pienen uhkailun ja kiristyksen avulla :D Keinolla A eli B.

Ihanaa kun kohta nämä intiaanihommat on valmiina niin saa keskittyä pelkästään huivin virkkaamiseen! Tahdon äkkiä sen valmiiksi, koska se sopii varmasti hyvin uuden nahkatakkini kanssa. Huomenna onkin taas mukava päivä, kun pääsen aamulla kynsihuoltoon! Sitten meneekin taas pari päivää ihan huomaamatta töissä kynsiä ihaillen :D

Onpa mukavaa kun Big Brother on taas alkanut niin on jotain seurattavaa aina iltaisin. Eilinen aloitusjakso oli kyllä aika repäisevä. Joidenkin kohdalla olisin kyllä säästänyt hurjimmat tempaukset vähän myöhemmälle, jos sitten jättänyt kokonaan julkistamatta :D Varmaan tuolla lailla voi saada aika nopeasti lähtöpassit, jos on ärsyttävä tyyppi. Vaikka niitähän tässä ohjelmassa haetaankin hämmentämään soppaa.

keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Voi tätä virkkausta taas

Nyt on taas hurahdettu ihan oikeasti tähän virkkaamiseen, kun tuntuu, ettei ehtisi edes töihin lähteä. Nyt on siis työn alla tuo ketjusilmukkahuivi. Tässä jo pari kuvaa tuosta säälittävästä suikaleesta, joka on tehtynä, koska lupailin vähän Rellille kuvaa tälle päivälle. Tätä huivia on kyllä tosi mukava virkata. Itse tein tosiaan vähän oman sovelluksen tuosta huivista. Virkkaan siis aina 5 pylvästä ja 5 ketjua, koska en halunnut huivista niin hapsuista. (Alkuperäiseen ohjeeseen löytyy linkki aiemmasta postauksesta)


Pitkästä aikaa tuli kuunneltua The Crashia ja ajattelin laittaa tämän ihanan pirteän biisin tännekkin. Pony ride vaan saa aina hyvälle tuulelle, vaikka täytyykin lähteä töihin ja keskeyttää virkkaukset. Tämä biisi tuo mieleen myös ihania muistoja seurustelumme alkuajoilta.


tiistaina, elokuuta 26, 2008

Tossut valmistuivat

Jes, sain virkattua pinkit tossut valmiiksi! Teki kyllä mieli aloittaa uusi virkkaustyö ennen kuin tossut valmistuivat, mutta pidin lupaukseni, etten aloita uutta ennen kuin edellinen on valmis. Tossuista ei tullut kyllä niin kauniit kuin olin ajatellut, mutta kyllä nuo menettelee. Ehkä keltaisesta langasta tulisi söpömmät. Seuraavaksi ajattelin kokeilla virkata ketjusilmukkahuivin.
Ja Hugo pääsi tänään leikkimään ja ulkoilemaan pitkästä aikaa parhaan ystävänsä Ronjan kanssa. Voi sitä iloa ja riemua kun kaverit pääsevät juoksemaan ja painimaan yhdessä. Tässä pieni sekava kuvakooste tästä tapaamisesta. Voi kun oppisi vielä kuvaamaan näitä nopealiikkeisiä koiria, että saisi parempia kuvia näistä loistavista hetkistä.



Oijjoi ja huomenna alkaa Big Brother! Juuri sopivasti kun serranot loppui. Saadaan taas jotain sisältöä elämäämme :D