

Oijjoi, mie jo jotenkin olen alkanut odottamaan syksyä ja kaikkia ihania syysvaatteita ja asusteita. Olen kyllä ihan henkeen ja vereen kesäihminen, mutta tänä kesänä olen tainnut jo luovuttaa kun nämä kelit eivät ole kaikkein kesäisimpiä olleet. Ja ainakin täällä pohjoisessa jo ajoittain tuntuu jo hieman syksyiseltä. No kuitenkin tässä on joitakin todennäköisiä lemppariasusteitani syksyksi. Tänään h&m:ltä löydetty ihana kuminauhavyö, kirpparihelmistä itse väkerretyt helmet ja puinen rannekoru (joka kylläkin vanha). Kuvan laatu on aika surkea, kun kuvaaja (=hellu) ei oikein innostunut näistä myöhäisistä kuvaussesioista :) Kummallista kyllä.

Ja pitihän meidän ihanan kultaisenkin saada nenunsa tänne laitettua nyt heti alkuunsa. Tai ei siltä kyllä kysytty, mut mie oon varma et se halus kuitenkin kuvansa tänne. Se on semmonen huomionkalastelija ja osaakin käyttää luontaista viehätysvoimaansa häikäilemättömästi hyväkseen.
Vaikka nyt mennäänkin jo vähän syksyisissä fiiliksissä, niin toivottavasti ne ihanat kesäiset päivät ovat tulossa. Täällä meillä ollaan jo aika odottelevissa fiiliksissäkin, koska ensi viikolla lennämme Pekingiin olympialaisia ja muutenkin kaupungin menoa ihmettelemään. Toivottavasti päästään samalla reissulla myös helsingissä piipahtamaan hetkeksi. Odotan ainakin että pääsisin shoppailemaan ja varsinkin kirpputoreja kiertelemään. Mutta nyt nukkumaan ja uusia juttuja miettimään!

3 kommenttia:
Todella mageet kynnet ja niiin suloinen koiran nenu<3
jenny, kiitos ensimmäisestä kommentista :) Mie oon tykänny kans tosi paljon näistä mustista kärjistä kynsissä, vaikka ensin epäilin olisivatko liian 'kovan' näköiset.
Ihana koira, samanlaisia ilmeitä kuin meidän hukilla ;O)
Lähetä kommentti