maanantaina, elokuuta 18, 2008

Kalastelua

Voi, että nämä päivät menevätkin nopeasti. Vaikka tänäänkin päästiin töistä molemmat jo komelta, tuntuu ettei illalla juuri mitään ehdi tehdä. Jo pelkässä ruuan laitossa ja syömisessä ja valmistautumisessa vapaaillan puhailuihin menee niin kauan aikaa, että on melkein sama jäädä kotiin:) Noh, ei kuitenkaan jääty. Näin on käynyt jo aika kauan ja vähän aika sitten huomattiinkin, ettei me oikeastaan 'ehditä' tehdä muuta kuin käydä töissä ja istua sohvalla naputtelemassa läppäreitä (sitä mitä nytkin teemme). Oikeasti syyhän ei voi olla ehtimisestä, vaan pikemminkin omasta viitsimisestä ja jaksamisesta.

Tänään kuitenkin päätettiin lähteä kalaan! Käytiin hakemassa virvelit lainaksi hellun isältä ja ei kun menoksi. Vaikka ei kalaa saatukaan, oli pikku kalareissu, mukava piristys arki-iltaan. Hugokin tykkäsi! Odotti oikeen korvat höröllään, että tuleekos sieltä joesta mitään saalista. Ainut saalis oli kolme uistinta, jotka tarttuivat hellun virveliin!

Varmaankin tästä tekemättömyydestä havahtuneina, olemme päättäneet aloittaa uuden yhteisen harrastuksen. Ilmottauduimme pari viikkoa sitten kilpatanssikurssille! Ihanaa kun tuo minun rakas hellu on niin ihana, ettei häntä edes tarvinut houkutella eikä suostutella sinne mukaan. Ensimmäiset harjoitukset ovat viikon päästä maanantaina, joten pidetään peukkuja, että siellä olisi mukavaa ja saataisiin uusi ihana harrastus!

Mutta nyt ansaitun elokuvaillan viettoon...

Ei kommentteja: