keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Loimulohta ja vesisadetta

Tänään vietettiin vielä kesäloman viimeisiä päiviä, perjantaina onkin jo paluu arkeen eli töihin. Opiskeluasioitakin kai täytyisi kohta alkaa miettimään, mutta onneksi ei ihan vielä, kuun loppuun armon aikaa. Laitetaan taas vaihteeksi päivän asua: neule (Gina Tricot), mekko alla(h&m) ja kengät (Vagabond). Keltainen neule on uusin ostoni reissultamme, joka löytyi siis Helsingistä paluumatkalla. Rakastan tätä neuletta jo nyt ja siitä varmastituleekin syksyn lempivaatteeni.

Iltasella lähdimme hellun kanssa kera serkkuni ja poikaystänsä kanssa paistamaan loimulohta laavulle. En ole koskaan ennen ollut paistamassa loimulohta, mutta täytyy sanoa, että olihan se hyvää. Varmasti parasta lohta koskaan, varsinkin kun ruoka maistuu niin hyvältä keskellä metsää ulkona. Lohi oli vieläpä serkun hellun itse pyydystämä. Harmi vain, että koko laavureissumme ajan satoi vettä, mutta oikeastaan se vain lisäsi tunnelmaa.
Huomenna onkin kesäloman viimeinen päivä ja ajattelin sen pyhittää löhöilyyn ja näkemättä jääneiden Serranoiden katseluun. Toivotaan, että tämä suunnitelma pitää ja voin sitten perjantaina palata virkeänä töihin!

Ei kommentteja: