tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Tule jo joulu kultainen (..vai hopea)

Kyllä nyt on jo helpottunut olo kun viimeinen työpäivä ennen joulua on takana. Kyllä on nämä jouluhösötykset vaatinut veronsa. Mutta nyt onneksi kaikki on valmista. Joulukuusikin on koristeltu. Tänä vuonna innostuttiin sitten musta-hopeasta koristelusta, joten kaikki joulukoristeet menivät uusiksi. Viime vuotiset kultaisethan eivät enää missään nimessä kotiimme sopineet. Ollaanhan me sentään viime joulun jälkeen muutettukkin :)Isäni kanssa sovittiin, ettei mitään lahjoja ostella, joten leivoimme hänelle juustokakun. Joka sitten tietenkin koristeltiin ihanan lapsellisesti nomparelleillä.
Kinkku on uunissa ja sekahedelmäsoppa on aamuksi tehty valmiiksi. Enää ei kun vaan odottelemaan aattoaamua. Ajateltiin tässä kuitenkin vielä lähteä käymään napapiirillä ihastelemassa ihania jouluvaloja, jotta pääsis vielä hieman enemmän joulutunnelmaan!

Ei kommentteja: